Rauma
2022, 2023, 2024, 2025, 2026
Rauman vanhan raatihuoneen restaurointi ja uusi piharakennus Rauman museon käyttöön.
Korjauksen tavoitteena oli saattaa raatihuone teknisesti ja toiminnallisesti moitteettomaan kuntoon. Esteettömyyttä ja rakenteellista paloturvallisuutta parannettiin siellä missä se oli mahdollista. Korjaus tehtiin restauroimalla rakennus sen historiallisen arvon mukaisesti.
Raatihuoneen korjauksen syyt olivat rakenteellisia ja toiminnallisia. Museo ei pystynyt käyttämään raatihuoneen tiloja täysipainoisesti. Museorakennus ei ollut esteetön eikä se täyttänyt paloturvallisuuden, työsuojelun ja henkilöstöturvallisuuden vaatimuksia. Rakennusteknisesti välttämättömiä toimenpiteitä olivat tornin ja vesikaton rakenteiden vahvistaminen sekä julkisivujen ja ikkunoiden kunnostaminen. Raatihuoneen edellisessä peruskorjauksessa tehdyistä välipohjarakenteista pääsi pölyä ja kuituja huoneilmaan. Talotekniikka oli elinkaarensa päässä. Rakennuksen painovoimainen ilmanvaihto kaipasi tehostamista.
Uudisrakennukseen sijoitettiin toiminnot, jotka eivät soveltuneet rakennussuojelullisista syistä päärakennukseen. Museolta puuttui kunnollinen lähivarasto ja jätehuollon järjestelyt eivät olleet ajanmukaisia. Museotoiminta edellytti työsuojeluun liittyviä lakisääteisiä tiloja henkilökunnan käyttöön. Uudisrakennukselle ei löytynyt toteutettavissa olevaa ja vaatimukset täyttävää vaihtoehtoa. Se mahdollisti raatihuoneen avaamisen yleisölle nykyistä laajemmin.
Restaurointiperiaatteet
Raatihuoneen olevia rakennusosia vaalittiin kokonaisuutena, osien poistamista tai uusien lisäämistä välttäen. Suosittiin raatihuoneen rakentamisajalle ominaisia materiaaleja ja käsittelyjä sekä perinteistä rakennustapaa. Vanhoihin pintoihin puututtiin mahdollisimman vähän. Korjaukset tehtiin kestävän kehityksen mukaisesti, joka tarkoittaa mm. turhan korjaamisen välttämistä, alkuperäisten rakennusosien käyttöiän pidentämistä, teknisen kestävyyden, toiminnallisuuden ja energiatehokkuuden parantamista aina siellä missä se on mahdollista. Periaatteena oli pitää uudet lisäykset ja talotekniset ratkaisut mahdollisimman huomaamattomina, ja tehdä ne siten, että seuraavat muutokset onnistuvat ilman suuria rakenteellisia avauksia. Pakolliset uudisosat toteutettiin alisteisina olevalle arkkitehtuurille.
Korjaussuunnittelussa huomioitiin edellisen, arkkitehti Ola Laihon johdolla 1976 valmistuneen restauroinnin periaatteet ja ratkaisut omana ajallisena kerrostumanaan. Tuolloin lisätyt tuulikaappi, valaisimet, sisäovilehdet sekä lattialankut säilytetttiin osana vakiintunutta historiallista kokonaisuutta.
Kattorakenteiden korjaustavan valintaa ohjasi tieto, että suuri osa puurakenteista oli edelleen alkuperäisten, nimeltä tiedettyjen rakentajien jättämässä tilassa. Konttikattotuolien ja tornin puurakenteiden vaurioiden korjausperiaatteena oli säilyttää vanhaa tai alkuperäistä puumateriaalia mahdollisimman paljon, vaikka se olisi edellyttänyt korjauksessa nykyaikaisia liitososia ja -tapoja.
Suunnittelun alkuvaiheissa raatihuoneesta laadittiin Suojelunhallintasuunnitelma Museoviraston ohjauksessa.
Toimenpiteet raatihuoneessa
Rakennuksen itäpäätyyn avatatiin uusi ulko-ovi vanhan puotihuoneen oviaukon kohdalle. Oven myötä museon ensimmäinen kerros saatiin esteettömäksi. Esteettömyyden parantamiseksi madallettiin myös ensimmäisen kerroksen ovikynnyksiä. Ovilehdet heloineen säilytettiin, lisäksi tehtiin kaksi uutta sisäovilehteä.
Torin puoleisen pääoven porras varustettiin käsijohteilla ja piha-alueen sisäänkäyntien yhteyteen lisättiin valaisimet. Katolla kattolyhdyt katettiin vihreäksi patinoituneella kierrätyskuparipellillä (taiteilijakoti Lallukasta Helsingistä) varhaisemman historiallisen tilanteen mukaisesti. Kattotiilet uusittiin ja idän puoleista savupiippua laajennettiin painovoimaisen ilmanvaihdon hormiksi. Julkisivuihin lisättiin ilmanvaihdon korvausilmaventtiilejä. Katon lapetikkaat ja pihajulkisivun talotikkaat poistettiin.
Päätökset ullakon ja tornin puurakenteiden korjaustavoista tehtiin tapauskohtaisesti suunnittelijoiden, urakoitsijan, tilaajan ja suojeluviranomaisten keskustelujen pohjalta. Konttikattotuolien vaurioituneista selkäpaarteista uusittiin vain vaurioitunut osa, ei koko selkäpaarretta. Lähtökohtaisesti korjauksissa vaurioitunut osa poistettiin ja korvattiin uudella dimensioiltaan sekä muotoilultaan vanhaa puurakenneosaa vastaavalla puulla. Vauriokorjauksissa kiinnitettiin erityistä huomiota jäävien rakenteiden rakenteelliseen tuentaan.
Julkisivujen rappaus ja maalaus uusittiin käyttäen hydraulista kalkkilaastia ja kalkkimaalia. Ikkunat ja ovet kunnostettiin ja huoltomaalattiin. Julkisivujen värisuunnittelu tehtiin yhteistyössä konservaattori Pentti Pietarilan kanssa.
Uudisrakennus
Pihan eteläsivulle pystytetiin yksikerroksinen, kapearunkoinen uudisrakennus, johon sijoitettiin tarvittavat yleisön ja henkilökunnan aputilat sekä museon monitoimitila, teknisiä tiloja ja jätehuone. Monitoimitila lisää rakennuksen ja piha-alueen käytettävyyttä ja muuntojoustavuutta. Uudisrakennus on ilmeeltään raatihuoneelle alisteinen, pelkistetty julkinen rakennus. Se muodostaa vieressä olevan 1930-luvun muuntajarakennuksen kanssa ulkotilaa rajaavan piharivin, jonka lapekatto on osa naapuruston piharakennusten kattomaisemaa.
Uudisrakennuksen itäosan harkkorakenteiset julkisivut rapattiin kalkkirappauksella ja maalattiin kalkkimaalilla raatihuoneen tapaan. Rakennuksen kapeampirunkoinen länsiosa on puurakenteinen, muistumana paikalla olleesta puisesta piharakennuksesta. Naapuria vasten tuleva palomuuri muurattiin vanhoista kierrätystiilistä. Painovoimaisen ilmanvaihdon piiput läpäisevät puurakenteisen konesaumatun peltilapekaton.
Piha
Peruskorjauksen yhteydessä uusittiin raatihuoneen piha, paikalla tehtyjen perusteellisten arkeologisten kaivausten jälkeen. Pinta kivettiin kaivauksissa löytyneen mallin mukaan kenttäkiveyksellä vanhoja kiviä hyödyntäen ja esteettömät reitit ns. makadamilla. Pihan tasoa korotettiinn raatihuoneen pohjoissivulla uuden estettömän sisäänkäynnin kohdalla. 1930-luvun muuntajarakennus säilytettiin.
